sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Oranssi ja Peili

Melkein olisi minunkin aika katsoa peiliin, kun taas olen postaamassa enkä lukemassa kokeisiin! Kokeita tosiaan on riittänyt, niinkun tähän aikaan varmasti hyvinkin monella koululaisella. Ei kuitenkaan sovi antaa syksyn ihanien värien livahtaa läpi sormien koejakson aikana :3.

Minulla oli lauantaikoulupäivä tänä viikonloppuna ja siitä johtuen postaussuunnitelmat jäivätkin näin sunnuntaille. Minulla oli kuitenkin idea jo koko kuluneen viikon ja nyt olen todella tyytyväinen, kun sen toteutuskin onnistui näin mukavasti! 
Tässä blogissa olen kerran kuvannutkin Luciaa vanhan uskollisen käsipeilini kanssa. Silloin tosin oli talvi ja kylmä, peili huurussa ja näpit jäässä. Nyt pääsin viemään peilin ihanien värien keskelle vaahteroiden alle, iltaaurinkoon! Mukaan lähti Regina, koska ihanasti sain toivetta siitä, että häntäkin pitäisi taas kuvailla :). Peilin kanssa kuvaaminen on omalla tavallaan haastavaa, mutta onnistuin mielestäni hyvin. Ainakin kaunis syksyn oranssi sävy näkyy kuvien taustalla ja peilistäkin osittain. Regina pääsi kantamaan jopa oranssia kukkaseppelettä, jonka ostin Traconista. 

Kuvien muokkauksista voisin sanailla sen verran, että ne ovat taas hieman poikkeavat. Olen ensinnäkin napannut kuvat macro-objektiivilla, joten siitä ovat tulleet kuvien kauniit pehmeät osat ja taustan häivytys. Olen säätänyt kuvien valotusta ylemmäs ja siksi ne sisältävät muutamia puhkipalaneita valkoisia alueita --> tarkoituksella ;). Valotuksen tasapainoksi olen lisännyt tavallista enemmän kontrastia, mutta mielestäni se näyttää hyvältä voimakkaiden värien kanssa! 

Sia - Chandelier

peili-2
peili
peili-3
peili-4
peili-5
peili-6
peili-7
peili-8
peili-9
peili-10
peili-11
peili-12

Arki lähtee taas, tsemppiä viikkoon! :3

torstai 18. syyskuuta 2014

Mustavalkoruusu

Mustavalkoisella tarkoitetaan yleensä suoraa totuutta ja kaksipiippuisia muka yksinkertaisia asioita. Joskus mustavalkoisessakin asiassa on aina se tietty kohde, joka korostuu, jolloin asiat ovat värillistäkin sekavampia.

Tällä viikolla olisi pitänyt lukea kokeisiin... Olisi pitänyt opiskella... Olisi pitänyt siivota... Olisi pitänyt nukkua, mutta... No, minäpä muokkasin kuvia! :D Ja kyllä, vain muokkasin, koska nämä kuvat on otettu jo viime sunnuntaina Traconin jälkeen. Tein nimittäin toisessa miitissä hieman ostoksia ja ostin kaksi suloista kukkaseppelettä (mainitsinkin jo jossain välissä tämän?) ja halusin heti päästä ottamaan niistä kuvia. Lucia pääsi kohteeksi, koska olin äärimmäisen tyytyväinen tytön asuun, jossa hän oli pyörinyt Traconin toisena päivänä. 
Lucian tavallinen blondi ilme on palannut. Tosin hieman muuttuneena. Kerroin jo aijemmin, että Derekillekin olin tilannut peruukin, blondin peruukin, mutta valinta oli mennyt pieleen. Ajattelin sitten ihan hetken päähänpistosta kokeilla käyttämätöntä peruukkia Lucialle ja tykästyin siihen. ^.^ Lucian kuuluu olla blondi ja peruukin villimpi leikkaus ja hieman taipuisa malli antavat Lucialle menevämmän asenteen. Jotenkin neiti vaikuttaa vanhemmalta, mutta kuitenkin nuorekkaalta nyt. Tuo peruukki saattaa möllöttää hänellä nyt hetkisen, koska rakkaus <3.

Ja voi kukkanen taas, kun Dal kuume polttelee jälleen xD Näin Traconin miiteissä niin suloisia Daleja (ja ensimmäistä kertaa Dalin livenä), että tahdon sellaisen itselleni nyt! >.< Itse asiassa minulla on jo suunnitelmat, malleineen päivineen valmiina ja saatan päästä niitä jossain kohtaa toteuttamaankin. Oi voi, miittailu tulee kalliiksi, kun nukkekuume pahenee pahenemistaan!

Saa laittaa, kuvat voi olla tunnelmallisempia :)
Avenged Sevenfold - Dear God

seppele-2
seppele-3
seppele-4
seppele-5
seppele-6
seppele-7
seppele-8
seppele-9
seppele

Pitäkää kiva viikonloppu näitten kuvien myötä :* 
Ja hei, toivokaa, kuka pääsee kameran eteen seuraavaksi ;)

maanantai 15. syyskuuta 2014

Tracon 9 // Ensimmäinen miittailu!

Huhhuh... Kyllä tässä vieläkin huokaa tuota viikonloppua :D Aikamoinen meininki ja tekemistä riitti kyllä! Alkuviikon koulusuoritukset ovta hieman kärsineet Traconista, mutta se oli täysin niiden arvoinen! :P

Vietin Traconissa siis koko viikonlopun jo keväällä tilatuilla lipuilla! Koko systeemi oli minulle täysin uusi, sillä en ole koskaan ollut yhdessäkään conissa sen enempää, kuin sitten näissä nukkemiiteissä, joita mahtui molempiin conipäiviin. Kuvia tuli räpsittyä lievästi sanottuna VALTAVASTI, joten minulla on teille tänään aika paljon näytettävää :). Oikeastaan keräsin muokattavaksi vain molempien päivien nukkemiittien kuvamateriaalin, koska muusta tekemisestä on pitkälti aika sekalaisiakin kuvia. Kokosin tähän postaukseen molemmat päivät erikseen, eli kerron aina kuvavirran ohessa hieman kyseisestä miitistä ja lopusta päivästä. 
Kertokaa, jos jotain kuvia pitää lähteä poistelemaan jonkun syyn takia :D. Kanssamittailijat voivat poimia omia nukkejaan kuvista, sillä pyrin ottamaan jokaisesta nukesta kuvan. Kuinkakohan hyvin onnistuin?
Jaa... Omista nukeista ei ole ollenkaan kuvia (vai eksyiköhän joukkoon yksi Regina...), koska miitissä aika tarmokkaasti sai juoksennella, jotta ehti jutella ja kuvata mahdollisimman paljon xD.

IMG_0539

1.Päivä // lauantai

Käppäilin paikan päällä kukkamekossa ja päivän aikana ostin siihen sopivan kukkaseppeleenkin! Tein ikävän tietämättömän päätöksen aamulla ottaessani kaikki nuket mukaan ja kaiken lisäksi koriin... Ajatus on sinällään hyvä ja nuket pysyivät kohtalaisessa kuosissa ja pakaasit oli helppo purkaa miitti varten, mutta koko päivä oli kuolema oikealle kädelleni, jossa kori kulki kokoajan mukana. Painoa kolmesta pikkunukesta ja yhdesta hartsisesta kuitenkin kertyy sen verran reippaasti, ettei näissä tamineissa kulkeminen ollut mitä mukavinta. 

day1-30

Kuljin päivän (ja myös toisen päivän) ystäväni kanssa, joka onneksi avitteli minua muovilasten kanssa. Lauantai meni kaiken kaikkiaan katsellessa paikkoja ja tutustuessa koko conin meininkiin. Gosupermodelin Teahousen Pullip-miitti oli minulle päivän kohokohta, koska koko vuoden nukkeiluni aikana en ole nähnyt edes vilaukselta ketään muuta nukkeilijaa. Ilta-auringosta huolimatta yritin napata mahdollisimman hyviä kuvia ja oli aivan mahtava nähdä muiden nukkeja! Paljon en uskaltanut ihmisille puhua, mutta paikalla olin kuitenkin ;) Lisäksi ostin miitistä kaksi kukkaseppelettä (toinen näkyy tuossa ylhäällä^^), joita päässään saivat pitää sitten Regina ja Derek.

Minua uskallettiin jopa moikata miitin ulkopuolella haahuillessani kauppa-aukiolla ^.^ Ihanaa, kiitos! :3

day1
day1-2
day1-4
day1-6
day1-7
day1-8
day1-9
day1-10
day1-11
day1-12
day1-13
day1-15
day1-16
day1-17
day1-18
day1-19
day1-20
day1-21
day1-23
day1-25
day1-26
day1-27
day1-28
day1-29

1. päivä oli erinomaisen onnistunut!


2. Päivä // sunnuntai

Sunnuntaina oltiin liikenteessä jo ihan hiukkasen kokeneempana ja käytännöllisempänä versiona! En kulkenut enää nukkekorin kanssa, mutta pikkunuket kulkivat silti messissä. Carrie jäi painonsa takia kotiin, eikä tyttö muutenkaan ole kovin hyvä kuljetettava. Regina, Lucia ja Derek olivat pyyhkeisiin käärittyinä olkalaukussa muiden tavaroiden seassa. Kannettavaa oli siis vähemmän ja meno oli conissa toisena päivänä jo paljon mukavampaa. Olin jättänyt myös mekon ja turhaksi osoittatuneen takin kotiin ja vaihtanut tilalle normaalit vaatteet.

Sunnuntain ohjelmaan kuului Traconin kirpputori, josta tarttui mukaan kaksi piirrustuskirjaa. Olin erittäin tyytyväinen löytäessäni ne, koska olin joskus harkinnut niiden ostoa ihan kirjakaupastakin. Lisäksi löysin itselleni suloisen puhelimen kuoren ja näitä niin sitkeästi puhuttuja Pockyja! Lisäksi juuri ennen lähtöä kävin vielä kaappaamassa mukaan Bjd-kuvalla varustetun lompakon, koska sellaisia tuskin näkee jokaisessa kaupassa ;).

Sunnuntain miitti oli Pullip-Suomen järjestämä hieman virallisempi miitti. Kokoonnuimme ison miittiteltan edessä ja saimme teltan lopulta käyttöömme! Oli paljon mukavampi olla sisällä ja lattialla istuskeleminen oli hieman kätevämpää, kuin kostealla nurmella. Tykkäsin paljon myös miitin aloituksesta, kun jokainen kertoi jotain itsestään ja nukeistaan. Siinä sai selvemmän käsityksen ihmisistä, jotka olivat paikalla ja heidän nukeistaan. Kuvaamiset kannalta ulkovalo olisi ollut kätevämpi, mutta valaistus oli teltan sisälläkin ihan kohtuullinen. Kaiken kaikkiaan tästä miitistä jäi positiivinen tunnelma. 
Oli kivaa!

Tästä on lisäksi hieman vähemmän kuvia, koska en lisännyt enää niiden nukkejen kuvia, jotka löytyivät ensimmäisen päivän miittikuvista :).

day2
day2-2
day2-3
day2-5
day2-8
day2-9
day2-10
day2-12
day2-14
day2-15
day2-16
day2-17
day2-18
day2-19
day2-20
day2-21
day2-22
day2-23
day2-24

En mieti hetkeäkään sitä, pitäisikö ensi vuoden Traconiin osallistua... Ehdottomasti! 
Tämä viikonloppu oli varmasti alkusyksyn ja kesän paras. Vaikka en nautikkaan kamalasta väentungoksesta, tapahtuma oli jotain juuri minulle :3 

Oli kiva nähdä teitä muita ja nyt yritän miittailla enemmänkin!