♥ Regina

Nukkeprofiili

guitar-11

Nimi: Regina
Malli: Pullip Regeneration Pricipessa
Tullut: 12.8.2013
Kuvitteellinen ikä: 17 vuotta
Kustomointi: Peruukki (Formydoll), 27cm white M obitsu (plasticpop), chipsit (coolcat), ripsiä lisätty.

Luonne: Regina on voimakastahtoinen tyttö, joka ei jätä herkistelylle sijaa. Hän sysää ongelmansa sivuun ja löytää asioista joko hyvät puolet tai realistiset puolet. Regina kulkee jalat maassa, katsoen tulevaisuuteen realistisin silmin. Hän tuo esille vahvat, mutta jokseenkin itsekkäät mielipiteensä, erittäin kärkkäästi ja joskus hieman väärän saumaan. Neiti kuitenkin lukee ihmisiä erittäin hyvin. Kaiken tämän kovan kuoren ja realistisen ajattelun pohjalla kiehuu kuitenkin jotain, mikä saa Reginaan eloa. Intohimo kaikkeen, mitä hän tekee sekä inhimilliset piirteet, kuten ikävä tai kateus.

Menneisyys:
Kun kaunis syksyinen päivä painui taivaanrantaan ja auringon yllyttämä tuuli vihdoin tyyntyi, heräsi eloon pieni, omassa uomassaan huomaamattomasti, mutta kuitenkin suurta tehtävää suorittaen pieni puro. Se oli täynnä kirkasta viileää vettä, joka liplatti iloisesti illasta aamuun ja päivästä yöhön. Se puro piti yllä sen ympärille kasvanutta metsää ja sen eläimiä, jotka olivat tänne aikojen alussa muuttaneet. Auringon laskiessa taivaanrannasta karkasi pieniä viimeisiä säteitä, jotka kiisivät ilma halki kohti tuota sievää ojaa, joka taas tavalliseen tapaansa kuljetti vettä metsän halki. Pienet auringon viimesäteet valaisivat puron ja värittivät sen kimmeltävän veden auringon punaiseksi, säteileväksi luonnon omaksi kultakaivokseksi.

   Puro virtasi pitkän ja vaivalloisen reitin metsän siimeksessä, turvassa vaahteroiden lehtien väriloiston alla, aina suurelle kalliojyrkänteelle asti. Siletä sen oli tapana laskeutua, kivien lomasta ja sammalten peittämien oksien takaa, pienelle aukiolle metsän keskelle. Siellä sijaitsi kultaisena kimmeltävä lampi, jonka ympärillä rehevä vanha metsä muuttui ylistäviksi villiruusuiksi ja tuulessa huojuviksi osmankäämeiksi. Siitä lammesta kaikki metsän eläimet saivat juomansa ja siellä aukiolla, ei kukaan ollut onneton.
Kaikkien tietämättömissä, oli lammen pohjassa pieni sininen helmi, joka oli aikoinaan sinne upotettu. Se oli metsän hengen helmi, eikö kukaan muu ollut kykenevä sitä sieltä poimimaan. Joka ilta, joka ikinen aurinkoinen ilta oranssien säteiden värittämä yliluonnollisen kirkas vesi laskeutui kohisten lampeen ja sai tuon sinisen helmen hohtamaan kirkkaampana kuin koskaan päivällä. Pienien pyörteiden mukana se jokainen ilta nousi lammen reunalle, kasteesta kostealle nurmelle loistamaan, odottamaan hakijaansa, joka ei koskaan ehkä enää tulisikaan.
   Tuona iltayönä, tuonne metsään kuitenkin saapui pieni ihminen. Hän käveli idästä mustaan viittaan pukeutuneena, huppu syvälle silmien peitoksi vedettynä. Hän säikähtäisi jokaista lehteä joka hipaisisi hänen hentoja käsivarsiaan tai jokaista oksaa joka rasahtaisi poikki hänen vaaleiden jalkojensa alla. Mutta metsä pysyi lammen pyynnöstä täysin hiljaa ja paikoillaan, pois tuon ihmeellisen tytön tieltä, joka jatkoi tyynesti matkaansa vaikka peloltaan hädin tuskin pystyi itseään liikuttamaan.
   Tyttö istui puron vieressä sammaloituvalle kivelle ja huuhteli likaiset kämmenensä. Hän oli vaalea, kuin kuutamo ja siro kuin ruusun terälehti, joka voisi hetkenä minä hyvänsä tarttua tuuleen ja lentää kauas pois, tai hajota tuhansiksi palasiksi vain, koska myrsky oli liian rankka. Tyttö antoi veden virrata sormiensa välistä ja tunsi kuinka valon säteet, jotka kulkivat kirkkaan veden mukana, kutittivat hänen pieniä tasaisia kämmeniään. Hän riisui huppunsa ja selvästi tyytyväisenä löytöönsä, saattoi tuon tytön huulilta erottaa hieman hymyn karetta. Sysimustan hupun alta paljastui posliinisen tasaiset kasvot ja tummat huulet. Tytöllä oli vaaleat kasvot, joita reunustivat sadat ohuet suortuvat hänen hiuksissaan. Hiukset olivat lähes mustat, ainakin tummat ja tuuheat. Kaunis olento kaiken kaikkiaan, mutta hänen silmänsä olivat yhtä, kuin kuolema. Ne silmät olivat pikimustat ja katseettomat. Ne eivät kiiltäneet kuutamossa, eivätkä reagoineet tuuleen. Ne olivat yksinkertaisesti sammuneet iäksi, eikä tyttö ikinä voisi enää nähdä, muuta kuin pahuutta ja ikävää, pimeyttä ja tuskaa.
   Tyttö nousi hyvin hitaasti kiveltä ja antoi lempeän yötuulen puhaltaa kiharansa sivuun. Hän käveli puron vartta jyrkänteen huipulle, mistä kirkas vesi solisi pulputen aukiolle. Tyttö selvästi etsi jotain. Hän antoi tummien silmiensä vaeltaa aukion heinikossa, ruusunnuppujen seassa, vaikka tuskin niitä kauniita värejä pystyi näkemäänkään. Hänen silmänsä pysähtyivät lammen rantaan, pieneen siniseen helmeen. Sitä hän oli etsinyt ja vihdoin löytänyt. Hän laskeutui jyrkänteen ja likasi vaaleat säärensä ja kauniit kämmenensä, mutta kaikesta huolimatta hän asteli helmen luo, kuin vanha tuttu.
   Tyttö istui helmen viereen ja asetti jalkansa veteen. Hän puhdisti ne ja huuhteli kämmenensä kirkkaan kultaisessa vedessä. Hän nosti helmen käsiinsä ja katseli sitä. Kyynel vieri tytön poskelle, kun hän katsoi tummien, kuolleiden silmiensä kuvajaista kirkkaan helmen kyljestä. Hän kykeni haikeana katsomaan kuvajaistaan, joka joskus oli ollut tämän metsän henki, pieni valkoinen lintu… Hänen tarinansa alku.
   Sillä aikoinaan, ennen metsän syntyä ja puron solinaa oli siinä paikalla valtava kallio. Sammaloitunut ikivanha kallion lohkare, joka peitti auringon ja halkeili myrskyissä. Se oli jotain vaarallista ja uhkaavaa vieressä kehittyvälle kylälle. Niinpä eräänä aamuna, saapui auringon mukana taivaasta valkoinen lintu. Se siivet olivat sulavimmat, koko taivaalla ja höyhenet pehmeämmät, kuin pilvet. Se kiilsi puhtautta ja aurinko heijasti sen höyhenistä valkoista valoa, joka täytti kallion laen. Lintu oli tullut pelastamaan pienen kylän tuolta uhkaavalta lohkareelta, joka saattisi hetkenä minä hyvänsä haudata kylän asukkaat alleen. Lintu valaisi kallion ja vaikka niin heikolta vaikuttikin, se sai syntymään tuon uoman, jossa nykyään solisi vesi. Se sai hajotettua kallioon paikan kirkkaalle ja raikkaalle putoukselle ja kaivettua kallion juurelle lammen. Lintu sai veden virtaamaan yhä kirkkaammin ja sen ansiosta kallio sai päälleen metsää, tukemaan luonnon ja ihmisten yhteiseloa. Tämä rasitti pientä lintua niin kovasti, että se vajosi lammen pohjaan ja muuttui metsän kauneimmaksi siniseksi helmeksi. Helmeksi, jota kukaan ei voisi poimia, koska se oli varattu hänelle, joka vielä palaisi katsomaan metsäänsä.
   Ja nyt kun vuodet olivat kuluneet ja kylä oli muuttanut, metsä oli jäänyt aivan yksin, niin tämä pieni tyttö, tuli katsomaan omaa metsäänsä ja hakemaan helmeään. Tämä tyttö, oli siis joskus ollut tämä lintu, joka oli pelastanut kylän asukkaat kuolemalta ja kasvattanut tämän valtavan metsän puron ympärille. Hän katseli kuinka kyyneleet kastelivat hänen kämmenensä ja tulvivat sormien välistä kastetta kiiltävälle sammaleelle. Hän ei koskaan ollut kuullut kiitosta, hän oli kuollut ja elänyt helmenä aivan liian kauan. Kukaan ei ollut edes käynyt lammella. Kun hän oli tullut saataviaan perimään, hän oli lähes sokea ja niin vihoissaan, ettei ehkä koskaan pystyisi ajattelemaan kuin silloin. Hänen kätensä tärisivät ja tyttö kohotti ne heittoa varten helmi saisi hautautua sammaleiden alle, olihan hänet unohdettu ja työnnetty syrjään!
   Jokin hänen sisällään kuitenkin huusi lopettamaan. Niin tyttö laski kätensä ja painoi helmen sydämelleen. Pieni toivo siitä, että hän saisi näkönsä takaisin ja tulisi taas muistetuksi eli yhä. Pian helmi alkoi loistaa kirkkaampana kuin kuu ja valaisi lähioksat lähes valkoisiksi. Helmi sykki kuin uudenlainen sydän ja hajosi pieniksi hileiksi tytön käsiin. Hän sulki pikimustat, elottomat silmänsä ja heitti hileet lampeen. Hetken tyttö istui lammen reunalla silmät kiinni puristettuina kuin odottaen jotain tapahtuvan. Siihen hän jäi kunnes aamuaurinko valaisi hänen hiuksensa ja itkettyneet kasvonsa. Tyttö nosti päänsä kohti valoa ja avasi silmänsä. Ne hohtivat taivaan sinisinä, kuin helmi jokainen ilta elämänsä aikana. N näkivät valon ja kaiken kauniin metsässä, ne näkivät eläimet ja kukat ja tyttö oli onnellinen. Häntä oli kiitetty, sillä aina ihmisten antama kunnia ei ollutkaan se mitä hän oli etsinyt, hän odotti vain, että oma metsänsä huomaisi hänet.
© Pullips Eyes

23 kommenttia:

  1. Ihana tarina♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina, en kyl jaksanu lukee, mutta osan luin, kirjotat ihanasti ♥

    VastaaPoista
  3. Öö... Pitäskö toi saapumisaika muuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XD Joo, hyvä, että täällä on tarkkasilmäisiä ihmisiä ;)

      Poista
  4. Wau - Wau - WAU. Mikä tarina! :o
    Mä juutuin lukemaan tota... Ja nyt sain sen luettua ja mä ihastuin sun kirjotustyyliin... Ala kirjailijaks, mä ostaisin sun kirjan ;) Tosi kekseliästä!

    VastaaPoista
  5. regina on ihanan omaperäinen nukke c:

    VastaaPoista
  6. Ihana toi tarina ♥ Osaisimpa mäki kirjottaa noin *3*
    Jajaja Regina on ihana :3

    VastaaPoista
  7. Ihana tarina, kirjoitapas romaani kun olet niin hyvä kirjoittamaan :-P Tuli kauhee Principessa kuume, voi itku ^ o ^

    VastaaPoista
  8. Mistä oot ostanu Reginan? I love her♥

    VastaaPoista
  9. Wau mikä tarina! Oot ihan sairaan hyvä kirjottamaan! :o
    Muutenkin niin ihana nukke. <3 :3
    Kaunis tarina, ei siitä mihinkään pääse ;-;

    Taidanpa liittyä lukiaks. :)

    VastaaPoista
  10. .Tiesinhän mä että sä hyvä kirjailija oot kun sen laulun mulle sävellettäväks annoit, mutt näin hyvä!! En ois todellakaan uskonu että voit olla yhtään parempi kirjoittaa kun mitä annoit mun ajatella. T. Tiedät kyllä kuka ;)

    VastaaPoista
  11. Vau taidan kyl ruveta lukias sulla on niin ihania tarinoita♥ ja haluun lukee näit enemmän. :)

    VastaaPoista
  12. OMG <3 Sun kirjotustaidot on kyllä jotain überjumalaista <3 Tätäkin tarinaa luin tippa linssissä, eh, olenko itkupilli?

    Reksu on tosi kaunis ja nättimys, ettei mitään rajaa <3 Reginan silmät on edelleenkin erittäin superlumoavat, tohon kuvaan juuttuu tuijottamaan noita *Q*

    Mutta mä en vaan osaa sanoa mitään, nää profiilit on vaan niin hienoja ja osaat kirjottaa näille tosi hienot menneisyydet ja äää, kuolen alemmuuskompleksiin :3 Eikun en kuole, jotta voin lukea postauksiasi lisää. Ellei sitten taivaassa ole tietokoneita 8)

    VastaaPoista
  13. Tosi ihanasti toteutettu tää <3 Ja kiva "sanojen käyttö" (xD) sulla C: Toivottavaasti ymmärsit mitä tarkoitin <3

    VastaaPoista